Tulevan Rakennuttamisen ohjelma on nyt julkaistu, ja 21.–22. tammikuuta Rakennuttaminen 2027 -seminaarissa puhutaan muun muassa hyvän hankinnan edellytyksistä ja rakentamisen laadusta, perinteistä johtamisen teemaa ja ajankohtaiskatsausta unohtamatta.
Seminaarin avaa OP Pohjolan pääjohtajan Timo Ritakallion keynote-puheenvuoro talouskasvun edellytyksistä, ja aamupäivän aikana luvassa on myös mielenkiintoista asiaa luonnon huomioimisesta osana suunnittelua, rakentamista ja alueiden pitkäaikaista ylläpitoa, kun kansainvälistä keynote-puhuja Laura Wendlingiä kuullaan Rakennuttamisen lavalla. Iltapäivän rinnakkaisseminaareissa käsitellään hankkeen johtamista sekä teknologia- ja tekoälyratkaisuja.
Perinteiseen tapaan Rakennuttamisen torstai huipentuu illalliseen Tampere-talon Sorsapuistosalissa. Tuttuun tyyliin myös Rakennuttamisen ETKOT! ovat luvassa jo keskiviikkoiltana 200:lle ensimmäiselle ilmoittautujalle. ETKOT!-isäntä ja -paikka selviävät myöhemmin.
>> Esittelyssä Rakennuttamisen puhujat
>> Ilmoittaudu mukaan Early Bird -hinnalla 31.10.2026 menneessä